Historia

HTO on ollut olemassa lähes yhtä kauan kuin insinööri- ja teknikkokoulutusta on järjestetty Helsingissä. Itse koululaitos (Helsingin Teollisuuskoulu, myöh. Helsingin Teknillinen Oppilaitos), sai alkunsa 1880- luvulla ja HTO:n Toverikunta syntyi muutama vuosikymmen perästä: vanhat pöytäkirjat osoittavat, että Toverikunta perustettiin virallisesti 40-luvulla, mutta sen varsinainen toiminta on tiettävästi alkanut jo 20-luvulla.

Nykymuotoisen HTO:n historia alkoi 70-luvulla, kun rinnakkain toimineet Helsingin Teknillisen Opiston Oppilaskunta sekä Helsingin Teknillisen Opiston Oppilasyhdistys ry päätettiin yhdistää päällekkäisten toimintojen ja kilpailun välttämiseksi kaikkia oppilaita palvelevaksi kokonaisuudeksi. Näiden kahden yhdistyksen pohjalta syntyi Helsingin Teknillisen Oppilaitoksen Oppilaskunta ry, jonka perustamiskokous pidettiin 22. huhtikuuta 1975. Vuonna 1996 Helsingin Teknillinen Oppilaitos HTOL siirtyi mukaan väliaikaiseen ammattikorkeakoulukokeiluun ja tähän kokeiluun tultiin myös jäädäkseen. Muita kokeiluun lähteneitä oppilaitoksia olivat muun muassa Helsingin IV terveydenhuolto-oppilaitos, Helsingin sairaanhoito-opisto sekä Helsingin sosiaalialan oppilaitos.

Oppilaitosten yhdistymisen myötä oppilasyhdistykset perustivat vuonna 1996 Helsingin Ammattikorkeakoulun Opiskelijat – HAMOK ry:n, jolle HTOL:n Oppilaskunta ry ryhtyi pikku hiljaa siirtämään toimintaansa. HTOL:n Oppilaskunta ry:stä oli pikku hiljaa muovautumassa yliopistomallin mukainen ainejärjestö ja se muuttikin nimensä vuonna 2001 Helsingin Ammattikorkeakoulun Tekniikan Opiskelijat – HTO ry:ksi.

Lopulta Ammattikorkeakoululain voimaantulon jälkeen Helsingin ammattikorkeakoulu Stadia ja EVTEK-ammattikorkeakoulu yhdistyivät Metropolia Ammattikorkeakouluksi. Tämän myötä HTO päätyi nykyiseen nimeensä ja asemaansa Metropolian tekniikan ja liikenteen opiskelijoiden edunvalvojana ja hupitoiminnan järjestäjänä.

Opiskelijakulttuurin ylläpitäminen ja kehittäminen kaikissa muodoissaan sekä yhteisöllisyyden lisääminen opiskelijoiden keskuudessa on HTO:lle elämäntehtävä. Osa perinteistä luonnollisesti jäi vuosikymmenten muutoksista huolimatta kuvioihin mukaan. Parhaimpana esimerkkinä näistä tursaina tunnettujen aloittavien insinööriopiskelijoiden tapahtuma Tursajaiset, mutta suurin osa nykyisistä perinteistä on muodostunut viimeisen vuosikymmenen aikana. Joitakin perinteitä on myös herätetty uudelleen eloon ja varmasti tullaan herättämään vielä lisää.

Hallitus 2015